Allergia ja koira

Täysin allergisoimatonta ns. "allergiavapaata" koirarotua ei ole olemassa ja australianlabradoodlejärjestöjen eettiset säännöt kieltävätkin rodun markkinoimisen allergiavapaana. Sanaa "allergiaystävällinen" käytetään toisinaan, mutta sekään ei tarkoita etteikö koirasta voisi oireita saada.
Australianlabradoodle pohjavillattomana rotuna sopii monille allergisille ihmisille, ja monet astmaatikot ja vaikeastikin allergiset ovatkin kyenneet elämään australianlabradoodlen kanssa ilman häiritsevän voimakkaita oireita, mutta sama voi tapahtua usean muunkin rodun kohdalla. On hyvä huomioida, että allergiaa aiheuttaa hilseen lisäksi myös koiran eritteet, kuten sylki ja virtsa. Suomessa moni australianlabradoodle on hankittu allergia- ja astmaperheisiin, mutta jokaisella allergisella ihmisellä on kuitenkin oma henkilökohtainen oirekynnyksensä, kuinka suuren määrän allergiaa aiheuttavaa ärsykettä kukin sietää. Monet allergiset sietävät pienen määrän allergeenia, ja siedättymistä tapahtuu.
Yhdistys suosittelee silti hyvin maltillista etenemistä koiranhankinnassa, ja useampaa altistusta ennen oman koiran hankintaa. Testaus kannattaa suorittaa mieluiten koiran omassa asuinympäristössä, jossa allergeenejä on eniten. Testaaminen pitää suorittaa kontrolloidussa ympäristössä, jossa ei säännöllisesti oleskele muun rotuisia koiria, kissoja tai muita eläimiä, jotka vääristäisivät testin tulosta.
Pennun virtsa sisältää paljon allergeenejä (=allergiaa aiheuttavia proteiineja), minkä vuoksi jotkut henkilöt oireilevat pentuaikana voimakkaammin. Pennun opittua tekemään tarpeensa ulos n. 4–6 kk:n ikäisenä, allergia-oireet useimmiten helpottuvat.
Mikäli oireita aluksi esiintyy, niitä kannattaa lääkitä asianmukaisilla lääkkeillä. Laadukkaan ilmanpuhdistimen hankkimista kannattaa myös harkita.
