Onko elämäntilanteeni sopiva pennun hankkimiseen?

Koiran omistamisen positiiviset puolet ovat monelle kirkkaina mielessä. Halutaan perheenjäsen ja ystävä, harrastus- ja ulkoilukaveri, joissain tapauksissa ehkä työkaverikin.

Koiran hankkiminen voi vaikuttaa monella tavalla positiivisesti elämänlaatuun.

- Yksinäisyyden väheneminen, läheisyyden ja rakkauden tunteet. Ihmisen ja koiran suhde muistuttaa tutkimusten mukaan lapsen ja vanhemman välistä kiintymyssuhdetta.

- Elämän merkityksellisyyden tunteen lisääntyminen sen kautta, kun pitää huolta ja on vastuussa elävästä olennosta.

- Uusi mieleinen harrastus ja ajanviete.

- Uudet sosiaaliset yhteisöt: moni tutustuu koiran kautta uusiin ihmisiin, joista voi tulla tuttavia tai jopa ystäviä.

- Liikunnan lisääntyminen, ja sen kautta mahdollisesti terveydentilan koheneminen. Tutkimusten mukaan koiran rapsuttaminen ja silittäminen laskee verenpainetta, ja koiran omistajat elävät pidempään!

- Jos perheessä on lapsia tai nuoria, heille koiran seura saattaa olla erityisen hyödyllistä. Koiran pyyteetön kiintymys ja kaveruus voi vähentää myös lapsen yksinäisyyttä. Koiralle voi jutella ja kertoa omista tuntemuksista. Usein murrosikäisetkin, joiden saattaa olla vaikea avautua tai osoittaa tunteita perheenjäsenille, nauttivat vuorovaikutuksesta koiran kanssa. Koiranhoitaminen opettaa myös vastuullisuutta, mutta oikeasti koiran hoitoa ja kasvatusta ei koskaan voi jättää lapsen tai nuoren vastuulle, vaan viime kädessä aikuinen vastaa aina siitä, että koira voi hyvin.

- Jos perheessä on jo lapsen odotusaikana tai vauva-aikana koira, se voi tutkimusten mukaan vaikuttaa suotuisasti lapsen terveyteen.

Koiran kanssa elämään liittyy kuitenkin myös paljon työtä, vastuuta, huolta ja rahanmenoa.

Australianlabradoodle (lyhennetään usein ALD) elää keskimäärin 12–15 vuotta: koiran hankinta on siis pitkäaikainen sitoutuminen. Mieti rauhassa ainakin seuraavia kysymyksiä. Ole täysin rehellinen itsellesi!

- Harva pentu kasvaa kivaksi koirakansalaiseksi itsestään, ilman päämäärätietoista ohjausta ja vahvaa kontaktia omistajaan. Pennun kasvatus vie paljon aikaa joka päivä, ja pentu pitää ottaa huomioon kaikissa suunnitelmissa. Koira on laumaeläin, eikä se voi hyvin, jos se on yksin valtaosan vuorokaudesta. Pennun hankinnan voi ajatella vastaavan jotain vauvan saamisen ja uuden aikaavievän harrastuksen aloittamisen väliltä. Onko arjessani riittävästi aikaa, jotta voin viettää kiireetöntä aikaa pennun kanssa, sosiaalistaa ja kouluttaa sitä, ja esitellä sille maailmaa pennun yksilöllisiin tarpeisiin sopivalla tahdilla?

- Olenko valmis lähtemään koiran kanssa ulos useamman kerran päivässä, säässä kuin säässä? Koiran pitäisi päästä säännöllisesti luonnonympäristöihin liikkumaan ja juoksemaan vapaana tai pitkässä liinassa, nuuskuttelemaan aitoja luonnon hajuja ja saamaan hyödyllisiä metsämikrobeja. Pelkkä hihnassa korttelin kiertäminen ei ole hyvää koiranelämää. Olenko valmis järjestämään asiat niin, että koirani saa ulkoilla ja liikkua myös lajityypillisesti?

- Kuinka paljon työ vie aikaani? Jos olen hankkimassa koiraa yksin, ja olen työpäivät poissa kotoa, olenko valmis suunnittelemaan vapaa-aikani niin, että koira voi olla lähes aina mukanani?

- Onko minulla hoitajaverkostoa, joka voi tarvittaessa auttaa pennun hoidossa, jos vaikka sairastun tai lähden matkalle?

- Onko minulla tahtoa sitoutua pennun kasvatukseen? Jaksanko käydä kursseilla koiran kanssa tai muuten tarjota sille virikkeitä, aktivointia ja uuden oppimista koko sen elämän ajan? Olenko valmis hankkimaan ja sisäistämään ajanmukaiset tiedot koiran hoidosta ja kouluttamisesta? Australianlabradoodle on älykäs ja keskiaktiivinen koira – se ei sovellu vain sohvaperunaksi.

- Koira tuo yleensä aina mukanaan myös enemmän tai vähemmän huolta. Se on riippuvainen omistajastaan, mutta se ei osaa kertoa, jos sillä on jotain kipua tai vaivaa. Jokainen koira sairastaa joskus jotain, vähintään vatsatauteja tai pieniä haavoja tai tulehduksia. Koira voi myös osoittautua kroonisesti sairaaksi, tai se voi sairastua tai loukkaantua niin, että sairaus tai vamma vaikuttaa sen koko loppuelämään. Riittääkö minulla jaksamista ja resursseja koiran yllättäviin tarpeisiin ja haasteisiin?

- Ovatko kaikki perheenjäsenet pennun hankinnan kannalla? Joku tai jotkut perheenjäsenet voivat olla enemmän vastuussa koiran hoidosta kuin muut, mutta jos joku on täysin vastaan koiran hankintaa, arjesta voi tulla riitaisaa ja kuormittavaa kaikille.

- Australianlabradoodlen turkki vaatii jatkuvaa hoitoa pysyäkseen siistinä ja koiralle mukavan tuntuisena. Takkuinen turkki kiristää ihoa ja voi aiheuttaa kipua koiran liikkuessa. Mattaantuneen turkin alla iho voi hautua ja tulehtua. Olenko valmis sitoutumaan koiran turkin kotihoitoon sekä säännölliseen trimmaukseen joko itse tai ammattilaisen toimesta?

- Onko kotini sopiva koiralle? Onko kodissani tilaa koiralle ja olenko valmis hyväksymään, että varsinkin pentuaikana voi tulla pissavahinkoja, tai että pentu voi pureskella tai tuhota tavaroita, huonekaluja tai joskus jopa listoja ja ovenkarmeja?

- Pennun ostohinta on pieni kulu koiran elinikäisissä kustannuksissa. Terveellinen ja laadukas ruoka maksaa, samoin hoitovälineet, lelut, herkut, puruluut, vaatteet, valjaat, taluttimet, pedit,aitaukset, turkinhoito ja kurssit. Löytyykö minulta taloudellinen valmius tarjota koiralle hyvä elämä?

- Jos koiralle ottaa vakuutuksen, se maksaa satoja euroja vuodessa, eikä se silti korvaa kaikkia kuluja. Jos ei ota vakuutusta, ja koiralle joudutaan tekemään vaikkapa leikkaus tai paljon tutkimuksia, lasku voi nousta nelinumeroisiin summiin. Pystynkö kummassakin tapauksessa hoidattamaan koirani, jos se sairastuu tai sille sattuu tapaturma?