Kevään ja kesän ajan koiranhoito - vinkkejä ja huomioitavaa

6.4.2020

Huolehdithan, että koirasi saa riittävästi vettä. Lämpimät päivät ja vauhdikkaat leikit lisäävät tarvittavan nesteen määrää. Tavalliselle lenkille ei tietenkään tarvita mukaan vesipulloa, mutta esim. koirapuistoreissulle kannattaa ottaa mukaan juomakippo ja vettä. Myös rauhallisina kesäpäivinä pihalla koira tarvitsee vesikupin, jotta pääsee halutessaan juomaan. Kuumina päivinä koiraa ei kannata uuvuttaa esim. palloleikeillä.


Pysäköidyn auton lämpötila nousee yllättävän nopeasti ja yllättävän korkeaksi, vaikka ulkona ei olisi edes helle. Olethan tarkkana, milloin ja kuinka pitkäksi ajaksi jätät koiran autoon. Älä koskaan jätä koiraa odottamaan aurinkoiseen paikkaan pysäköityyn autoon, sillä lämpötila voi nousta korkeaksi jopa minuuteissa.


Punkkeja on lähes koko Suomen alueella. Monet koiranomistajat pyrkivät estämään punkkien kiinnittymisen koiraan lääkkeillä tai punkkipannoilla. Jokaisen tulisi hankkia punkin poistamiseen tarvittavat välineet eli jonkinlaiset punkkipihdit, jotta koiran iholle asti päässeet punkit saa turvallisesti ja nopeasti irrotettua. Kannattaa ottaa tavaksi rapsutella koiraa päivittäin, jotta mahdolliset punkit löytyvät. ALD:n kaltaisilla pitkäturkkisilla, luppakorvaisilla koirilla kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti koiran huulien seutuun ja korviin sekä kainaloihin ja rinnan alueelle. Punkin irrottamisesta löytyy havainnollisia videoita YouTubesta.


Säiden lämmetessä vesi alkaa vetää monia koiria puoleensa. Uiminen onkin tehokas keino viilentyä, ja esimerkiksi alkavan lämpöhalvauksen hoidossa ja ehkäisyssä veteen meneminen on paras tapa laskea koiran kehon lämpötilaa nopeasti. Uimapaikka kannattaa kuitenkin valita huolella, sillä hoitamattomilla rannoilla pohjassa voi olla lasia tai muuta vaarallista romua. Ihmisten uimarannoilla koirien ei ole sallittua uida, mutta onneksi monessa kunnassa on eläinten uittamiseen erikseen osoitettuja paikkoja.

Vesipetojen korvat kannattaa kuivata huolella uinnin jälkeen, koska korvakäytävään joutunut luonnonvesi voi altistaa korvatulehduksille. Kylmä vesi ja yhtäkkinen pitkäaikainen uiminen voi altistaa myös vesihännälle, joka on erittäin kivulias tulehdustila koiran hännässä. Vesihäntä on muun muassa labradorinnoutajilla melko yleinen vaiva, ja uimisen lisäksi se voi syntyä myös sadettimen alla leikkimisestä.


Sinilevä voi pahimmillaan aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen myrkytyksen. Sinileväistä vettä ei saa juoda eikä siinä sovi peseytyä tai kahlatakaan. Sinilevätoksiinit voivat aiheuttaa lemmikille akuutin maksavaurion tai keskushermosto-oireita. Myrkytyksen oireita voivat olla esimerkiksi ripuli, oksentelu, kuolaaminen, heikkous, lihastärinä, jäykkyys ja halvausoireet. Seuraathan rantavesiä ja alueellista sinileväuutisointia!


Kevät on herättänyt kyyt. Etenkin etelänpuoleisilla rinteillä ja lämpimillä pellonreunoilla saa koiranomistaja olla valppaana. Koira ei osaa luonnostaan pelätä käärmeitä vaan työntää nenänsä kiinni kyyhyn. Kuonon alueella kyynpuremat ovat yleisimpiä. Kyyn pureman tavallisin oire on turvotus purema-alueella.  Koira saattaa muuttua vaisuksi ja voimattomaksi, ja usein esiintyy myös oksentelua ja kuolaamista. Jos epäilet, että koiraasi on purrut kyy, ole heti yhteydessä eläinlääkäriin. Pidä koira levossa ja vältä puremakohdan käsittelyä estääksesi myrkyn leviämisen koiran elimistöön. Kyytabletin antamista ei enää suositella, sillä kyytablettien sisältämä kortisoni voi peittää oireita ja näin vaikeuttaa hoitoa. Lisäksi kyytabletin kortisoni rasittaa munuaisia, jotka ovat kovilla jo kyyn myrkyn vuoksi. Ainoastaan silloin, jos koirallasi on hengitysvaikeuksia aiheuttava voimakas turvotus pään alueella, voi kyytableteista olla hyötyä. Eläinlääkärissä koiralle annetaan kipulääkitystä ja nesteytyshoitoa. Vaikeammissa tapauksissa saatetaan tarvita myös vasta-ainetta. Kaikilla eläinlääkäriasemilla ei ole vasta-ainetta, joten kannattaa selvittää jo valmiiksi, mihin koira kannattaa viedä hoitoon, jos kyy pääsee puremaan.


Ampiaisen pisto voi aiheuttaa koiralle voimakkaan reaktion. Etenkin jos useampi ampiainen pistää koiraa, kannattaa kysyä hoito-ohjeita eläinlääkäriltä. Ampiaisten aiheuttaman reaktion hoitoon kyytabletti on hyvä keino, mutta mahdollisuuksien mukaan asia kannattaa varmistaa puhelimitse päivystävältä eläinlääkäriasemalta. Ampiaisenpistot eivät rasita koiran munuaisia, joten kortisonista ei ole samanlaista haittaa kuin kyyn puremassa. 


Lemmikin kanssa matkustavan kannattaa ajoissa selvittää, millaisia vaatimuksia maat, joihin mennään tai joiden läpi koiran kanssa kuljetaan, asettavat mm. rokotuksille ja madotuksille. Luonnollisesti on paikallaan tutustua myös ulkomailta Suomeen tuotavien eläinten maahantuontivaatimuksiin. Ohjeita hallinnoi Ruokavirasto (ent. Evira).


Grilliruuat eivät ole koiralle sopivaa ravintoa. Ne ovat useimmiten liian suolaisia ja mausteisia. Maissintähkät ovat suorastaan vaarallisia, sillä ne saattavat tukkia koiran suoliston. Myös pienet ja terävät luut voivat olla vaarallisia. Älä anna koiralle kypsiä luita, äläkä jätä ruokia vartioimatta koiran ulottuville.

Nautinnollista kevättä ja kesän odotusta kaikille!